Tentit, jäähyväiset ja kotiin


Tämä on viimeinen vaihtoblogini päivitys, jota kirjoitan muutama päivä palattuani Suomeen. Viimeisen vaihtokuukauden aikana järjestettiin tentit ja osallistuimme vaihto-oppilaiden jäähyväisjuhlaan.

Vieraana kielenä opetettua ranskaa lukuun ottamatta osallistuin vain suullisiin tentteihin, jotka olivat minulle uusi kokemus. Ranskalaisille oppilaille tentti voi olla suullinen tai kirjallinen, riippuen kurssin tyypistä ja oppilasmäärästä, mutta vaihto-oppilaille kaikki luentojen pohjalta tentittävät kurssit tarkoittivat suullista koetta. Jos taas kurssiin kuului myös pienryhmäopetusta, vaihto-oppilaita kohdeltiin kuten paikallisia oppilaita. Ensimmäinen suullinen tenttini jännitti aika paljon, mutta osoittautui lopulta kohtalaisen rennoksi tilanteeksi. Professorin papereihin oli nimeni perään kirjoitettu ERASMUS, joten hän tiesi minun olevan vaihto-oppilas. Kun tulin tenttiluokkaan, professori antoi minulle aiheen ja paperia, minkä jälkeen sain tehdä muistiinpanoja noin kymmenen minuuttia, kun edellinen oppilas kertoi saamastaan aiheesta. Sitten oli minun vuoroni puhua noin kymmenen minuuttia saamastani aiheesta. Aliuksi professori kyseli, mistä maasta olen – hän oli luullut minua venäläiseksi -, ja sitten sain kertoa mitä tiesin annetusta aiheesta. Lopuksi hän esitti tarkentavia kysymyksiä.

Muut suulliset tentit olivat pääosin ensimmäisen kaltaisia, mutta hieman yllätyimme, kun erääseen tenttiin kaikki opiskelijat tulivat ajoissa, mutta professori unohti koko tentin. Tai virallisen version mukaan hän ei ollut käytettävissä. Tentti pidettiin onnistuneesti seuraavana päivänä.


Tenttien lisäksi ajattelin kertoa vielä jäähyväisjuhlasta. Se on cocktailtilaisuus, johon oli kutsuttu kaikki Bordeaux’n yliopiston vaihto-oppilaat, ensi vuonna Bordeaux’n yliopistosta vaihtoon lähtevät opiskelijat ja kansainvälisten suhteiden tiimi. Illan aikana opiskelijoilla oli oman maansa lippu tarralla rinnassa – paitsi minulla, koska juhlan ainoana Suomalaisena suomenlippu ei päässyt painoon… - ja kirjoittelimme ryhmissä julisteisiin, mitä missäkin maassa kannattaa tehdä, kokea tai maistaa, ja mitä taas pitäisi välttää. Lopuksi juhlassa tanssittiin ja valittiin paras juliste. Mietin juhlassa, olisiko Turussakin kannattanut järjestään vastaava tilaisuus. Olisi ollut mukava saada joitakin vinkkejä etukäteen ja tutustua Suomessa opiskeleviin ranskalaisiin vaihto-oppilaisiin. Toki on mahdollista, että tilaisuus järjestettiin, mutta se ei sopinut aikatauluihini ja jälkeenpäin unohdin koko jutun 😊.


Kokonaisuutena vaihto oli opettavainen kokemus, jossa pääsi vaihtamaan ajatuksiaan eri maalaisten opiskelijoiden kanssa, näkemään toisenlaisen yliopiston toisenlaisin painotuksin ja parantamaan kielitaitoa.

Nyt olen Suomessa, jossa on poikkeuksellisesti Bordeaux'ta mukavammat säät.
Mukavaa kesää kaikille, jotka tätä blogia ovat lukeneet.

Kommentit

Suositut tekstit